Vaikka ulkona tuleekin oltua lähes kokoaika on sisälläkin aina iltasella mukava jotain puuhata. Makuuhuone on saanut seinälleen taidetta. Eräs Oululainen nainen kertoi itse maalanneensa taulun ja kyllästyessään tähän hän päätti myydä sen. Torista siis bongasin ja ensisilmäyksellä se tuntui heti omalta.
Olohuoneessakin on tapahtunut muutoksia, tänään lähtivät valkoiset sohvanpäälliset pyykkiin ja samalla laitettiin vaihteeksti harmaat. Saapa nähdä muuttuuko ilme liian tummaksi ja pääseekö valkoiset takaisin paikalleen vai jaksetaanko kesän yli mennä harmaiden päällisten turvin. Harmaat päälliset on kesää kohden hieman mukavemmat kun niissä ei niin näy lika kun ulkona viipotellaan ilman ulkovaatteita niin tarvitsisi ainakaan olla kokoajan pesemässä :D
Myös kuvassa näkyvä olohuoneen nurkkaus on kokenut muutoksen, sinne siirtyi nojatuoli ja se toimiikin kivana lukupaikkana ( jos oikeasti joskus olisi aikaa edes lukea :D) mutta tunnelmaa tuosta nurkasta ei ainakaan puutu.
Tällaisia muutoksia täällä, ei mitään isompaa, mutta vähän piristävää kuitenkin.


